Vihdoin pääsen jakamaan yhden suosikeistani Istanbulin reissulta: Basilikan vesisäiliön!

Yerebatan Sarayi / Basilikan vesisäiliö

Osoite Yerebatan Cad. 13. 13
Sisäänpääsy 20 tl (nykyisellä kurssilla noin 6 euroa)
Raitiovaunulla pääsee aivan viereen.

Olin kuullut paljon kehuja Basilikan vesisäiliöstä. Se on 500-luvulla Istanbulissa toiminut maanalainen vesisäiliö. Tarkoitus oli nähdä se jo ensimmäisenä päivänä, mutta matkanvarrella oli niin paljon nähtävää, ettemme päässeet sinne asti ennen iltaa.

Suuntasimmekin toisena päivänä heti ensimmäisenä Yerebatan Sarayi’in eli tuttavallisemmin Basilikan vesisäiliöön. Sisäänpääsy oli 20 ”markkaa” eli noin 6 euroa. Todellakin sen arvoista! Vesisäiliössä soi rauhallinen musiikki, kalat ihmettelivät turisteja, ilma oli kosteaa ja viileää ja tila hienosti valaistu. Basilikan vesisäiliö on suosittu kuvauspaikka ja siellä on kuvattu ainakin James Bondiin kohtaus 60-luvulla From Russia with Love -elokuvaan. Tällä kertaa säiliössä vallitsi hyvinkin rento tunnelma, kun ihmisiäkin oli hyvin vähän.

Naureskelin kamerani näkevän tilan positiivisella tavalla eri tavoin kuin minä. Todellisuudessa siis näkymä oli hyvin pimeä, joten näette näistä kuvista ehkä hieman enemmän kuin paikan päällä näki.

Must see in Istanbul!

Binbirdirek Sarnici

Osoite Imram Öktem Cad 4
Sisäänpääsy 10 tl (nykyisellä kurssilla noin 3 euroa)
Sultanahmetissa, missä tunnetuimmat nähtävyydet lähekkäin.

Lähellä Basilikan vesisäiliötä oli myös 300-luvulta lähtöisin oleva 1001 pylvään vesisäiliö (Binbirdirek Sarnici), jossa on oikeasti vain 224 pylvästä. Top10 Istanbul -kirjan mukaan siellä on normaalisti kahviloita, musiikkiesityksiä ja tapahtumia. Luultavasti sesongin ulkopuolisesta ajankohdastamme johtuen, siellä ei ollut yhtään mitään tai ketään. Tyhjyyttä humiseva säiliö, jossa yksi paikallinen pappa ohjasi katosta valuvia vesiä kulkemaan köysiä pitkin vesisankoihin.

ENG. Yerebatan Sarayi (Basilica Cistern) is definitely must-see in Istanbul, Turkey. Breathtaking, beautiful, peaceful. Only 6 euros entrance fee. 

PICS. Selina Kustula. Pictures of me Aleksi Seppä.

Kotona jälleen! Olipahan reissu. Tuntuu kuin olisin juossut viikon putkeen aamusta iltaan ympäri Istanbulia. Tai no, niinhän se olikin, hah. Ei haittaa yhtään. Olisin niin kovasti halunnut julkaista jo reissun päältä tunnelmia, mutta hotellin netti ei päästänyt kuvia läpi millään. Saatte siis nauttia Istanbul-muisteloista jonkin aikaa :D

Nyt keskityn nauttimaan kotitoimiston rauhallisesta tunnelma. Juon suomalaista kahvia, kuuntelen koiran tuhinaa kuorsausta ja teen töitä pois yksi asia kerrallaan. Viikon reissu ei oikeastaan osunut parhaaseen saumaan hommien kannalta, mutta nyt on kyllä taas intoa ja energiaa kuin pienessä kylässä. Tuollaiset irtiotot tekee todella paljon tehokkuudelle. Varsinkin, kun teen nyt paljon töitä kotoa käsin. Niin inspiroivaa ja innostavaa poistua kotikulmilta. Etenkin sisustukseen ja muuhun visuaaliseen työhön liittyen Istanbul tarjosi paljon uusia ideoita. Palaan kuvien kera aiheeseen myöhemmin.

New is always better. Lisää ravistelua ajatteluun luvassa.

Selina Kustula

ENG. What a trip! I’m now getting back to work at my home office. Going to post more pictures, memories and tips from Istanbul later.

Hupsista vaan. Yhtäkkiä ollaankin lähdössä Istanbuliin, Turkkiin. Kyseinen suurkaupunki on aivan vieras minulle. Saatuani tiedon tästä yllärimatkasta, selvitin pari asiaa Istanbulista.

1. Kyseessä on suurkaupunki. Asukkaita on yli 13 miljoonaa.
2. Siellä on helmikuun lopussa kylmä. Forecan 10 päivän ennuste lupaili ylimmillään päivälämpötiloja +10 – +17.
3. Kaupunki sijaitsee kahdella mantereella: Euroopassa ja Aasiassa.
4. Matkablogien perusteella turistinähtävyydet ovat näkemisen arvoisia.

Ihanaa viettää kaupunkilomaa kokonainen viikko ilman sen tarkempia suunnitelmia. Otan koneen mukaan, koska olen nyt jo oppinut sen verran, että usein reissussa inspiroituu siinä määrin, että illalla tai aamulla tekisi mieli viedä ideoita käytäntöön.

Gusse sen sijaan menee suosikkihoitopaikkaansa suosikkikoirakaverinsa kiusaksi. Hassua, miten koirat aistivat lähdön tunnelman. Seurannut perässä koko illan ja parkkeerannut itsensä aina laukkujen viereen. Kävi jopa tönäisemässä yhden repun kumoon muka dramaattisesti.

Selina Kustula

// ENG. Flying to Istanbul! 

(Kuvat viime kevään Kroatian reissulta pikkuisesta Splitistä. / Pictures are from Split, Croatia.)

Opin joskus yläasteella, ettei kenenkään ystävä kannata olla vain sen takia, että on aina ollut. Kannattaa ennemmin antaa aikansa niille, jotka sen ansaitsee. Samalla mentaliteetilla olen koittanut suhtautua myöhemminkin elämässäni ihmissuhteisiin, työpaikkoihin, perinteisiin ja paikkoihin. Muutos on usein hyvästä. Sitä mietin usein uudenvuodenaattona.

Uusi vuosi on ollut pitkään suosikkijuhlapyhäni. Rakastan sitä uuden alun tunnelmaa. Jokin siinäkin kiehtoo, kun kaikki pysähtyy hurraaamaan samalla hetkellä. Raketit räiskyy, pariskunnat suutelee, hymyillään, iloitaan ja kilistellään. Itse olen yleensä hiljaa sillä hetkellä, kun vuosi vaihtuu. Yleensä skumppalasi kädessä ja katse kohti ilotulituksia. Mietin, mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana ja mihin olen menossa. Onko hyvä olla?

Viimeisen vuoden aikana olen matkannut kaksi kertaa rakastamaani kaupunkiin Pietariin, Venäjälle. Lisäksi kävin Madridissa kolmen upean naisen kanssa. Koin myös ensimmäisen täysin puhtaasti lomailuun tarkoitetun reissun Kroatiassa rakkaan Aleksini kanssa. Syksyllä lensimme 16 hengen Incore-tiimimme kanssa Brasiliaan, jossa toteutimme kaksi projektia. Toinen Vitóriassa ja toinen Salvadorissa. Siellä viihdyimme 2,5 viikkoa. Ei toki pidä unohtaa myöskään elämäni ensimmäistä Tallinnan reissua, joka toteutettiin koko Proakatemian voimin tammikuussa. Haha, aikamoinen reissu olikin.

Matkustamisen lisäksi tein opparin asenteiden muodostumisesta ja niihin vaikuttamisesta. Valmistuin tradenomiksi. Ennen näitä Proakatemia muutti uusiin tiloihin, jotka ovat upeat. Oma koti kuitenkin pysyi paikoillaan, mutta levottomana luonteena olen jo aivan kyllästynyt tähän kotiin. Mieheen en kuitenkaan. Edelleen ihmettelen, miten olen löytänyt Aleksin. Kotiin tullessani minun ei tarvitse olla hiljainen, rauhallinen, järkevä, järjestelmällinen tai harkitseva. Olen löytänyt vertaiseni. Tämä vuosi on jälleen kasvattanut ja muuttanut minua. Ei ehkä yhtä paljon kuin edellinen, mutta paljon kuitenkin. Olen itsevarma ja rohkea, mutta herkkä ja havainnoiva. Ilmassa väreilee odottava tunnelma ja olen valmis liikkumaan eteenpäin, kovempaa, korkeammalle.

Juuri nyt muutos on ilmassa eikä vain vuoden vaihteen vuoksi. Valmistuminen on takana. Reilun viikon päästä on Proakatemialla vuosigaala, joka on samalla Incoren ja Volumin potkiaiset. Sanon haikeat hyvästit Proakatemialle, mutta olen kyllä täysin valmis siirtymään alumnin rooliin. Uudet seikkailut odottavat. Ensi vuoden aikana aloitan Tiimimestarit-koulutuksen, joka varmasti opettaa minulle paljon yrittäjänä, johtajana ja ihmisenä. Sisustan asuntomessuille Seinäjoelle kaksikerroksisen omakotitalon, joka kantaa nimeä LKV vaisto -talo. Hoidan myös taloon ja asuntomessuihin liittyvää viestintää LKV vaistossa, joka on perheyrityksemme. Samalla haen töitä Helsingistä. Edessä on siis myös muutto Helsinkiin. Tampere jää melkein seitsemän vuoden asuminen jälkeen taakse. Uusi kotikaupunki ja uudet kuviot odottavat. Suunnitelmat ovat suurimmalta osalta auki, mutta kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Muutos on hyvästä, mutta olen myös oppinut aika hyvin tuntemaan itseni ja tietämään, mistä ja kenestä kannattaa pitää kiinni. Onneksi vietänkin vuodenvaihteen Aleksin ja rakkaan kaveriporukkani kanssa. Porukan, joka on ollut kasassa jo yli 10 vuotta ja kasvanut vain entisestään tyttöystävillä ja Aleksilla. Tällä kertaa juhlitaan samalla Pekan ja Suvin tupareita. Parempaa päätöstä vuodelle 2015 en voisi toivoa.

// Learning and growing with the best people. Year 2016, I’m ready for you!

Follow my blog with Bloglovin

Olimme kuulleet paljon Brasilian vaaroista. Rion kentällä tuli vastaan kyltti, jossa todettiin: ”Mikäli terminaalissa teitä lähestyy mies tarjoten taksikyytiä, älkää lähtekö hänen matkaansa.” Suomessa ei tarvitse tuollaisia miettiä. Riossa paikallisetkin olivat huolissaan meistä gringoista. Taksikuski kehotti pitämään kameran laukussa, koska sinä päivänä oli vähemmän poliiseja liikkeellä. Tuntematon nainen tuli pysäyttämään keskustassa ja varoittamaan puhelimen käyttämisestä julkisilla paikoilla. Me kun vielä olimme luulleet pitäneemme sen hyvin piilossa karttaa tutkiessamme.

Kierrellessämme Rion keskustan katuja eräs hoikka, suhteellisen nuori poika juoksi porukkamme keskelle ja nappasi kaulakorun suoraan kaverini kaulasta. Ei paljoa auttanut keskipäivä ja viiden hengen porukka julkisella paikalla. Huusin perään ja poika kääntyi vielä katsomaan meitä aivan kuin pahoitellakseen. Sitten hän jatkoi juoksuaan. Ei sekään poika varmasti huvikseen varasta. Pian tämän jälkeen paikallinen, siististi pukeutunut mies tuli kysymään, että mitä oli tapahtunut ja pahoitteli  ryöstöä suuresti. Paikallisia tuntui hävettävän kotimaansa rikollisuus.

Omalla kohdallani Brasiliassa vaarallisin asia oli loppujen lopuksi futis oman tiimin eli Incoren kanssa. Pelattiin Salvadorin ihanalla rannalla futista yksi lämmin ilta ja lyötiin sitten tiimikaverin kanssa jalat yhteen rantavedessä. Mun jalkaterä kohtasi kaverin nilkan siinä määrin mukavasti, että jalkaterästä murtui jokin luu. Eipä siinä, kylmäkohokompressio ja matka jatkui. Pakko tosin myöntää, että jalka on edelleen vähän kipeä.

Ihmiset suhtautuvat vaaroihin monin eri tavoin. Sen huomasi varsinkin meidän 16 hengen tiimissä, johon kuului monenlaista matkaajaa. Oli reppureissaajaäijiä, jotka varmaan nukkuisivat mieluiten rannalla teltassa muitten maailmankansalaisten kanssa. Sitten oli naisia, jotka eivät mielellään ota riskejä. Ja tietysti kaikkea siltä väliltä. Brasiliassa toki iso lihaksikas mies on muutenkin paremmin turvassa kuin pieni vaalea nainen. Liikaa ei kuitenkaan kannata pelätä, koska pelkäämisellä saa kyllä reissunsa pilattua. Tärkeintä on tiedostaa riskit ja käyttää sopivasti maalaisjärkeä. Niin kuin vanhat sanonnat kuuluvat, porkkanaankin voi tukehtua, kotiinsa on moni kuollut ja näköjään myös futis voi olla vaarallista.

Matkustajana itse ole hotellin suhteen hyvin mukavuudenhaluinen. Hotellin ja etenkin wifin täytyy olla hyvä, mutta muualla sitten en kauhean varovainen ole, mutten tyhmäkään. Kai se jotenkin riittää, että saan sen yhden rentouttavan tukikohdan itselleni niin seikkailumieltä piisaa päiväksi. Venäjän kielessä on sanonta ”была не была”, mikä käsittääkseni on parhaiten käännetty ”what ever happens, happens”. Olen oikeastaan aina ollut luonteeltani sellainen sattumalle avoin ihminen, joka ei liikoja suunnittele tai varo. Saatan toki suunnitella vaikka mitä, mutta sillä ei loppujen lopuksi kauheasti ole väliä toteutuuko asiat lainkaan niin kuin suunnittelin. Jotain tavoistani kertoo se, että viime keväänä olin jo kentällä asti matkalla Kroatiaan, kun ensimmäisen kerran mietin, että mikäs valuutta siellä kohdemaassa onkaan. Asioilla on tapana selvitä.

// Use some common sense and be smart, but not afraid. That’s my advice for traveling in Brazil. You can get hurt in your own home or by playing football with your friends, like I did.

Pictures are from Rio de Janeiro and Salvador. All taken by me.

Loppuun vielä vinkki aiheeseen liittyen. Siskonpedin Seikkailu-jakso. Ei lisättävää.