Ajattelin tällä kertaa jakaa hieman satunnaisia ajatuksiani maaliskuun startattua. Lempeää ja leppoisaa mietintää luvassa.

→ Viime viikolla piipahdimme Aleksin kanssa mökillä jäitä pitkin. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki siltä reissulta. Lumi kimalsi, taivas oli sininen ja kaikkialla oli rauhallista. Tekisi mieli yöpyä mökillä tänä talvena. Toivottavasti ehdimme, sillä emme ole koskaan yöpyneet talvella mökillä.

→ Viikonloppuna tuli katsottua blogin uutta ulkoasua Anttonin kanssa. Toiveena olisi julkaista se maaliskuun lopulla. Odotan innolla! En jaksaisi tätä vanhaa teemaa enää hetkeäkään. Tai lähinnä toiminnallisuuksien puutetta.

→ Koti täyttyy mukavasti viherkasveista. Tuntuu hyvältä saada eläviä kasveja kotiin. Luonto edes hitusen lähempänä. Nyt jännitän, miten moni uusista tulokkaista oppii arkeeni ja säilyy hengissä.

→ Kotimme tuntuu aina vain enemmän kodilta, vaikka joka kuukausi vuokraa maksaessa kyseenalaistan valintamme. Asumiskustannuksissa voisi kyllä säästää roimasti, kun katsoisi hieman edullisempia vaihtoehtoja. Tuntuu vain riskialttiilta nähdä suuri vaiva uuden kodin etsimisessä ja sinne muuttamisessa, kun tämä koti on kuitenkin palvellut meitä erittäin hyvin.

→ Helmikuussa innostuin bodybalancesta, pelit ja pelillisyys -kurssista, työtehokkuuden parantamisesta, Scandal-sarjasta, Alex-kirjasta, Society6-verkkokaupan taiteesta ja balilaisesta kahvista. Niin ja niistä viherkasveista.

→ Yritän epätoivoisesti käydä läpi tavaroita ja erotella kirpputorille joutavat erilleen. Vaatteista käytännössä puolet olivat sellaisia, joita en enää käytä. Aikakin tehdä tilaa. Olen tässä hommassa niin saamaton, että minun on aina pyydettävä Suvi-Marja kylään vahtimaan, etten luovuta kesken kaiken.

→ Tavaroita läpikäydessä huomaan konkreettisesti, miten surkea kierrättäjä olen. Kuinka moni muu tunnustaa raivatessaan heittävän suurin piirtein kaiken sekajätteeseen, jos se ei mene kirpparille? Rikkinäinen elektroniikka pitäisi toimittaa sitä myyvään liikkeeseen, muovi lähikaupan keräyspisteeseen, pahvi ja paperi erilleen ja niin edelleen. No, pikkuhiljaa kohti parempia tapoja.

→ Helmikuun alussa palasimme Balilta kotiin ja kävin kyllä todellisen kotiinpaluushokin läpi, mutta parissa viikossa arkikin alkoi järjestyä. Koko kuukausi meni painajaisia nähden ja uupuneena heräten. Eilen viimein huomasin, että olin nukkunut koko yön ongelmitta. Aamulla päällimmäinen tunne oli viimeinkin jotain muuta kuin sekava ja ahdistunut unien jäljiltä.

→ Tänään naistenpäivänä on ollut aika hyvä olla. Aamun kirjastoreissun jälkeen menin hakemaan postipakettia. Samalla huomasin ilokseni, että lähiruokakauppamme yhteyteen oli avattu ihana kukkakauppa. Olen toivonut tätä siitä asti, kun tänne muutimme. Kaiken lisäksi yrittäjä oli juuri sellainen palveluhenkinen, intohimoinen, iloinen nainen, jonka toivoisinkin omistavan lähikukkakauppani. Sain kaupanpäälliseksi ilmaisen ruusun, koska olin sattumalta yksi ensimmäisistä asiakkaista. Koko kukkakauppakäynti ilahdutti niin suuresti, että kehuin sitä Positiviinen Pirkkala -ryhmässä Facebookissa ja se saikin paljon keskustelua aikaa. Tuli monelle muullekin ihan uutena tietona tämä putiikki.

Tällaisia kevyitä ajatuksia pyörii päässäni tänään. Joskus hyvä näinkin. Lauantaina täytän 28 vuotta ja minusta tuntuu, että olen ollut sen ikäinen jo pitkään. Vähintäänkin viiden vuoden ajan.

Selina Kustula

PS. Mietin, että onko aivan luvatonta laittaa samaan blogitekstiin värillisiä ja mustavalkoisia kuvia ja vielä aivan eri tavoin muokattuina. Päätin ettei ole, koska tämä oli paljon hauskempaa muokattavaa näin :) Kauhea rebel.

Oletteko pelanneet Ylen Suomi100-hengessä rakentamaa Olivia17-peliä? En ollut kuullut koko projektista aiemmin ollenkaan ennen kuin yliopiston kurssilla oli tehtävänä etsiä peleihin liittyvä tuore artikkeli.

Löydät artikkelin täältä:
Suomalaiset teinitytöt pelaavat nyt mobiilipeliä, jossa selvitetään, mitä vuonna 1917 elänyt tubettaja Olivia tekee, kun kaveri pettää tai kun ensimmäinen seksikerta lähestyy

Lyhyesti sanottuna kyse on 13-17-vuotiaille tytöille suunnatusta onlinepelistä, johon liittyy myös TV-sarja. Pelin päähenkilö on 17-vuotias Olivia, joka on Suomen ensimmäinen tubettaja sadan vuoden takaisessa Suomessa. Kyllä, luit oikein.

Uppouduin kurssikavereideni kanssa tutkimaan tätä ihmetystä. Idea kuulostaa aika villiltä varsinkin perinteikkään Yleisradion toteuttamaksi. Toisaalta se on linjassa kulttuurin muutoksen kanssa. Onhan pelit ja pelillistämin yhä vahvemmin läsnä myös luokkahuoneissa ja työpaikoilla.

Ylelle produktio oli mittava ja sitä oli tekemässä parin vuoden aikana satakunta työntekijää. Toki pelin lisäksi luotiin sarja, mutta se ei vähennä panostuksen mittavuutta. Peliä oli myös testaamassa 200 kohderyhmään edustajaa – kaikki nuoria tyttöjä. Pelin kehitykseen on suoraan vaikuttanut testauksista saatu palaute. Mahtavaa kuulla, että nuorten ääni otetaan huomioon pelikasvatuksessa.

Opettajille löytyi Edusta infopaketti Olivia17-pelin hyödyntämisestä opetuksessa. Nyt juuri uudet, erilaiset opetustavat kasvattavat suosiotaan, mikä on todellinen helpotus minunkaltaisille oppijoille. Niiden hyödyntäminen ei kuitenkaan välttämättä ole itsestäänselvyys tai helppo muutos kaikille opettajille. Onkin ilahduttavaa nähdä, että Yle huolehtii myös opettajille viestimisestä

Mitä me sitten ajattelimme Olivia17-pelistä? Voit itse tutustua peliin täällä. Ensivaikutelma on hieman huvittunut lastenpelejä muistuttuvan grafiikan vuoksi. Kiinnostus kuitenkin herää näyteltyjen keskusteluiden, monologien, WhatsApp-keskusteluiden ja muun mielenkiintoisen sekoituksen myötä.

Peli muistuttaa Hidden Agendan, Firewatchin ja Until Dawnin kaltaisia pelejä, joissa on elokuvamainen tarina ja pelaaja vaikuttaa tarinan etenemiseen. Tämänkaltaisia pelejä tulee varmasti tulevaisuudessa entistä enemmän.

Olivia17 yhdistää hienosti nykyhetken ja 1917 vuoden Suomen. Aluksi meitä hieman nauratti vanhanaikaiset vaatteet yhdistettynä tubettajatyylisesti kameralle höpöttävään Oliviaan, joka kriiseilee WhatsAppin välityksellä ihmissuhdehuolia kaverinsa kanssa. Toisaalta taas kohderyhmää ajatellen se on varmasti hyvä ratkaisu. Onhan kuvaustyyli nuorille hyvin helposti samaistuttava, luonteva ja tuttu. Historialliset tapahtumat on näin ollen helpompi vastaanottaa.

Jäimme myös ihmettelemään pelin tapahtumien lapsellisuutta. Onko yli 13-vuotiaat tytöt tosiaan näin lapsenomaisia. Lopulta muistelimmekin jo omia nuoruuden kriisejä ja ehkä nyt oli aika vain kullannut muistot. Luotan 200 testaajaan tässä tapauksessa. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan peliä suunnitellessa oli tutustuttu myös tuon ajan pöytäkirjoihin, jotta voitiin tietää paremmin, millainen sen ajan nuoren naisen elämä on ollut. Arvostan tällaista huolellisuutta.

Olivia17 kirvoitti meidät miettimään myös neljännen seinän rikkomista. YouTube-videoillahan on aivan arkipäivää, että puhutaan suoraan katsojille. Sen sijaan TV-sarjoissa se edelleen hieman yllättää tai ainakin siihen kiinnittää huomiota. Meille tuli ensimmäisinä esimerkkeinä mieleen House of Cards ja Deadpool.

Neljännen seinän rikkominen on oikeastaan ensimmäinen askel katsojan osallistamisessa. Hahmo puhuukin sinulle. Et olekaan vain salaa tarkkailemassa tilannetta. Tästä seuraava vaihe onkin laittaa katsoja töihin. Teatterissa ja standupissa osallistamista on nähty varmaan aikojen alusta. Muutama askel pidemmälle ja katsojasta onkin tullut pelaaja ja elokuvasta on tullut peli.

Olisipa muuten hienoa, jos joskus pääsisi katsomaan teatteriesityksen, joka on käsikirjoitettu samalla tavalla kuin tällaiset pelit. Teatterivieraat äänestäisivät, millaisia päätöksiä hahmot tekevät ja juoni muutguisi sen mukaan. Ei siis improvisaatiota vaan käsikirjoitettu näytelmä, jonka juoneen pääsee vaikuttamaan. Vai onko tätäkin jo tehty? Jos ei, saa vapaasti ottaa idean käyttöön. Lupaan tulla katsomoon.

Kehumme
– 100-vuotiaasta Suomesta on kerrottavana muutakin kuin miehekkäät sankaritarinat
– Ylen rohkeat kokeilut ja niihin panostaminen
– Kasvatuspeli, joka oikeasti osuu kohderyhmään
– Nuorten ääni otettu huomioon pelikasvatuksessa

Moitimme
– Lapsellinen grafiikka, josta johtuen huono ensivaikutelma

Lisää tietoa produktiosta https://yle.fi/aihe/1917

Tämä blogiteksti liittyy Pelit ja pelillisyys -kurssiin. Tekstiä olivat luomassa minun lisäksi Pekka Hautanen, Matilda Kälvinmäki ja Riikka Anttonen. Ryhmässämme yhdistyivät tietojenkäsittelytieteet ja kasvatustieteet.

Voisinpa saada aamuaivot myös muihin aikoihin. Saisinpa ne edes kaksi kertaa päivässä.

Aamulla kun herään, ei yleensä päässä pyöri kauhea määrä asioita ringissä huutaen kilpaa. On vielä hiljaista. Aivan kuin pään sisäinen metelikin heräisi vasta päivän mittaan.

Aamulla pystyn ihmeisiin. Keskittyminen on helppoa ja mieli on kirkas. Asioiden jäsentelyä on yksinkertaista eikä energiaa tarvitse kuluttaa keskittymiseen tai rouhoittumiseen. Se tapahtuu itsestään.

Päivän aikana aamuaivot uupuvat. Niistä tulee aivan tavalliset sekasortoiset aivot, joissa kaaos valtaa tilaa ja aiheuttaa ristiriitoja, stressiä ja virheitä.

Onneksi yö tulee taas ja aamun koittaessa aamuaivot heräävät. Aamu on iltaa viisaampi.

Selina Kustula

Jotain kummaa voimaa auringossa ja tässä maassa on, sillä jo muutamana aamuna olen herännyt neljän ja kuuden välillä. Ja menen kuitenkin nukkumaan vasta lähellä puolta yötä. Unentarve on puolittunut. Tiedättekö tunteen?

Huomaan myös haluavani kirjoittaa joka aamu. Ei aivan optimaalisin aika julkaista blogitekstejä, kun Suomessa kello on kuusi tuntia vähemmän eli kaikki nukkuvat.

Olen nyt melkein joka päivä käynyt aamu- ja iltauinnilla altaassa. En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä uimarina ja pelkään hukkumista. Silmiä pidän edelleen kiinni sukeltaessa. Nyt olen kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä sukeltanut useamman metrin pitämättä nenästä kiinni. Aleksi nauroi, että yhden käden tyylini olikin kovin tehoton ja visuaalisesti aika arjalainen.

Hotelliaamupalat ovat olleet minun makuuni kovin pieniä – lukuunottamatta edellisen majoituksen (Puri Maharani Boutique Hotel & Spa, Sanur) indonesialaista vaihtoehtoa, joka muistutti enemmän tyypillistä illallista täällä. Suomessa syön aamulla yleensä vain pienen tuorepuuron ja banaanin, mutta täällä tulee liikuttua niin paljon, että aamuisin on yleensä kova nälkä. Seuraavassa majoituksessa (ILA Villa Ubud, Ubud) on onneksi buffetaamupala.

Hassua ajatella, että saamme olla Balilla vielä kuusi yötä. Onneksi! Meni melkein viikko lopettaa töistä unien näkeminen. Pitkän puurtamisen jälkeen lomalle siirtyminen on vaikeaa. Viime syksynä pidin yhden viikon lomaa mökillä ja aika vähäinen oli rentoutuminen. Kirjoitinkin blogiin jokin aika sitten syyllisyydentunteestani tähän liittyen otsikolla ”Ei pitäisi mitään”.

Nyt kello on tätä kirjoittaessa 6.44 ja taidan käväistä vielä uimassa ennen aamupalaa. Tänään hyvästellään Nusa Penida ja tutustutaan Ubudiin.

Onko ravintolasuosituksia Ubudista?

Selina Kustula 

Kolme pikkupoikaa ajavat yhden mopon päällä luoksemme nauraen ja kysyvät:
”Hello, hello! Where are you going? Atuh beach?”
”We were just there. Can’t you see? I’m dying.”
”Yes, yes. Haha.”

Viimeiset pari päivää avainsanoja ovat olleet skootteri ja hienojen maisemien äärelle matkustaminen. Kuvasaldon perusteella voisi luulla, että olemme lähinnä ihmetelleet maisemia, mutta todellisuudessa suurin osa ajasta on kulunut skootterin selässä karmeilla teillä sekä yhtä karmeita portaita laskeutuen tai kivuten.

Nyt on kaikki mahdolliset lihakset kipeät, iho palanut, hiukset takussa ja tahmeat sekä kaikki vaatteet likaiset. Taitaa olla huoltopäivän paikka. Parasta on tietysti mun huvittava kävelytyyli, koska reidet ja pohkeet ovat kipeämmät kuin mitä ne ovat olleet vuosiin. Aleksi pilkkaa minua mummoksi, kun onnun ja herään liian aikaisin.

Jospa siis tänään vain makoillaan altaalla ja käydään välillä etsimässä suomalaisen Emmin ravintola. Kerron teille sitten Nusa Penidan seikkailuista hieman myöhemmin.

Nyt menen tilaamaan aamupalan, joka ihanasti tuodaan meidän omalle pikku terassille.

Selina Kustula