Asia, joka en uskonut koskaan olevani: yliopisto-opiskelija. En ole koskaan kaivannut itselleni maisteritutkintoa tai nähnyt yliopistoa itselleni sopivana paikkana. Täällä sitä kuitenkin nyt ollaan. Ainakin vähäsen. Työ on edelleen ykkönen, mutta siinä sivussa opiskelen tietojenkäsittelytieteitä Tampereen yliopistossa. Mitenkähän tässä näin kävi.

Ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan ja tutuksi on tullut 2,60 maksava lounas, ainejärjestön toimiston kahvi ja jotenkuten joitain ihmisiä. Ehkä innostavinta tähän mennessä on ollut tulevien kurssien sisältöjen ihmettely, sivuainepähkäilyt ja erilaiset ihmiset. En malta odottaa, mitä kaikkea voinkaan päästä oppimaan.

Samalla tottakai olen aivan kauhuissani, että sopiiko tällainen opiskelutyyli lainkaan itselleni. Motivoiko se? Onko tarpeeksi käytännönläheistä? Onhan tarpeeksi nopeaa/hidasta? Pystynkö tähän lainkaan? Ja ennen kaikkea, miten sovitan sen yrittäjän arkeeni?

Mutta kyllä optimisti minussa elää edelleen. Asioilla on tapana järjestyä ja niin pois päin. Tähän vielä viikon totaalinen nollaus väliin (also known as loma) ja olen valmis mihin vain.

Selina Kustula

// Kuvat mahtavalla Samsung Galaxy S8 Plussalla! It’s amazing. Ja näin aurinkoista oli viikko sitten, vaikka saikin olla jo villapaita päällä.

Selina: ”Hei, anteeks! Osaisitkohan sanoa, mistä me löydettäis kahvia? Siis niiku… kahvila?

Mies: ”No, nyt ootte kyllä pulassa, kun etsitte Itä-Pasilassa kahvia. Olutta kyllä ois.”

”Siihen on toki monta syytä[, miksi luen]. Yksi tärkeä on se, että kirjan lukeminen on minulle rauhoittava kokemus, aikaa poissa ruuduista ja poissa arjen hälinästä ja poissa oman navan ympällä pyörimisestä ja poissa henkilöbrändäyksestä. Kirja on portti jonkun toisen mieleen ja matka hänen saattelemanaan jonnekin sellaiseen paikkaan, jonne en muuten koskaan voisi mennä. Tai se voi olla jonkun maalailema selitys maailmasta tai jostain ilmiöstä, jota en tunne. Kirja on paikka, jota voin tutkia rauhassa ja voin muodostaa siitä oman mielipiteeni ja kuvitella sen osan mitä ei ole suoraan riveillä. Se on keino välittää tunteita, kokemuksia, ajatuksia, tapahtumia, taitoja ja oivalluksia vuosien ja vuosisatojenkin päähän, kääntäjien ansiosta toiselle puolelle maailmaa ja toiseen kulttuuriin.” – Marko Suomi

Voi kyllä. Viime aikoina olen matkustanut Amerikkaan piirroselokuvien alkuvaiheisiin, sodan ajan opetusvideoihin, 1900-luvun alkuun ja siitä eteenpäin, nuoren Walt Disneyn kokemiin pettymyksiin, menestyksiin ja menetyksiin. On ollut ällistyttävää huomata, miten suuri vaikutusvalta Mikki Hiiren isällä on ollut. Valtion päämiehet kääntyivät Disneyn puoleen. Tai kuinka Disney joutui pettymään työntekijöihinsä, mutta osasi myös olla armollinen. Kuinka hän keräsi ympärilleen valtavasti osaamista ja johti ihmisiä ja piti kiinni visiostaan.

Sattumalta tulin tässä Walt Disneyn elämänkertaa lueskellessa katsoneeksi myös dokumentin Selfridges-tavaratalon perustajasta Harry Gordon Selfridgestä. (Kiitos vinkistä Ani.) Heti sen perään aloitin Netflixin sarjan samaisesta miehestä: Mr. Selfridge. Selfridge eli 1858 – 1947 ja Walt Disney eli 1901 – 1966. Jonkun verran mennään siis päällekäin ja se näkyykin Walt Disneyn elämänkerrassa ja Mr. Selfridge -sarjassa esimerkiksi liittojen ja sodan vaikutuksina. Todella mielenkiintoista matkustaa ajassa taaksepäin tällaisten bisnesmiesten tarinoiden kautta.

Korostuu myös se miten pienen hetken normaali on tämän hetken normaali. Disney sai kokea television vaikutuksen elokuvateattereihin. Oli myös aika, jolloin täyspitkä piirroselokuva oli mullistava ajatus, johon ei uskottu. Ja meikkien laittaminen esille Selfridgen tavaratalossa oli aivan pöyristyttävä ehdotus. Eihän kukaan kunniallinen nainen käyttäisi poskipunaa ja hajuvedenhän pitäisi olla naisen suuri salaisuus, ei julkisesti näytillä tiskillä. Eikö niin?

Ainut pysyvä on muutos.

Selina Kustula
#selinalukee2017

// Alun lainaus on Marko Suomen blogitekstistä: Näin luen paljon kirjoja vaikka ei ole aikaa. Iso suositus!

// Kuvat Tampereen Etelärannasta, Tönöltä. Riippumatot <3

Viime viikkoina olen pähkäillyt paljon sitä, miten saisin nyt elämäni, arkeni ja kotini sekä ruokavalioni, työpäiväni ja tehtäväni järjestykseen, hallintaan. Pitäisikö ostaa dymo ja laputtaa kaikki hyllyt, rasiat ja laatikot kotona niin pysyy tavarat paikoillaan. Karsia kaikki mahdolliset menot, jotka eivät elämääni mahdu ja varata kiveen hakattu paikka kalenterista niille, jotka haluan säilyttää. Se varmasti auttaisi valmistautumaan syksyyn.

Minua Snapchatissa tai Facebookissa seuraavat tietävätkin jo, että aikamoinen syksy on luvassa. Startup-yritykseni MustRide sai Tekesiltä rahoituksen, jonka avulla kehitämme ensimmäisen version, tutkimme markkinoita ja testaamme konseptia. Töitä on edessä ja paljon. Vieläpä sellaisia asioita, joita teen ensimmäistä kertaa. Oikeastaan tuntuu jo viimeisen vuoden olleen arkeni jatkuvaa uuden opettelua, mikä toki omalla kohdalla on välttämättömyys motivaation kannalta.

Tähän lisäksi vielä sain Tampereen yliopistolta tiedon, että olen tullut hyväksytyksi tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelmaan. Hakeminen sinne oli osittain silloin tällöin päässäni pyörinyt ajatus ja osittain viime hetken päähänpistos. En uskonut hetkeäkään pääseväni sisään. Nyt koko ajatus kauhistuttaa ja jännittää. Mutta eiköhän se siitä. Suuntaan tai toiseen.

Tuota syksyä ajatellessa olen aina uudestaan palannut ajatukseen, että nyt täytyy jotenkin järjestää kaikki. Siis aivan kaikki. Että sillä tavalla se oma pääkin pysyy järjestyksessä ja asiat hoituu ajallaan ja on helppo keskittyä. Hassua, miten 27-vuotiaanakin koittaa vielä huijata itseään. Joku minua viisaampi osaa varmaan kertoa, miksi haluamme niin suuresti hallita elämäämme, työtämme, kumppaniamme, kotiamme, ruokavaliotamme… Lista on loputon.

Taidankin siis noudattaa Elina Tanskasen ohjetta ja ihan vain hyväksyä kaaoksen. Ihan hyvin on toiminut tähänkin saakka.

Selina Kustula

ps. Nyt muuten tajusin, että vähän läheltä liippuu vanha blogitekstini: Itsensäjohtamisesta itsensähallintaan. What went wrong? :D Mihinkäs kissa karvoistaan pääsisi.

// Kuvat otettu pitkin tätä kesää napsittu polttareissa, mökillä, Tönöllä, motoristitapaamisella, Helsingissä ja ensimmäisen pavlovani valmistuttua.

Juhannus. Viimein olet täällä.

Fiilis on aika mainio, vaikka juhannus harvemmin minulle mikään suuri juhla onkaan. Oikeastaan minulla ei ole koskaan ollut mitään perinteitä juhannusta koskien. Ei ole ollut mitään tiettyä porukkaa, jolla mentäisiin samoille festareille joka vuosi tai mökille tai mitään toistuvaa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että mökille pakeneminen saattaapi muuttua perinteeksi. Tämän jutun kuvat otin viikko sitten mökillä. Eikö ihana kukkapaljous? Toivottavasti kukkii vieläkin.

Välitilinpäätös

Kirjoitan tätä junassa matkalla Tampereelle, josta jatkan sitten autolla Poriin ja veneellä mökille. Vielä on saunarempassa viimeisteltävää, mutta eihän sitä saunaa tarvita kuin vasta juhannusaattoiltana, joten eipä tuostakaan stressiä. Ei velvollisuuksia, ei huolia. Tänä viikonloppuna ei aikatauluja tuijoteta tai asioita suunnitella kauheasti eteenpäin. Whatever happens, happens. Была́ не была́.

Juhannusta edeltävät pari viikkoa olen ollut suurimman osan ajastani vanhalla kotipaikkakunnallani Kauhavalla. Olen tuurannut isääni hänen loman ajan, joten käytännössä toimisto ja työ ovat poikenneet suuresti normaalista arjestani. Sen lisäksi poikaystävä ja koira ja koti ovat olleet vähän kauempana ja olen asustellut yksikseni vanhempieni talossa. Erilainen arki ja kotipaikkakunnan aiheuttama nostalgia pistävät pakostakin mietiskelemään mennyttä ja tulevaa.

Tänä vuonna juhannus on ollut itselleni muutenkin eräänlainen aikakauden päätös, isompi deadline. Sen lisäksi, että mökkisauna valmistuu juuri juhannusaattona, moni muukin projekti ja projektin osa-alue saa päätöksensä. Todella kiireinen ja uuvuttava ja epävarmuutta täynnä ollut kevät on ohi. Juhannus tuntuu nyt siis harvinaisen paljon välitilinpäätökseltä. Ja niin kuin pidempään blogia lukeneet tietävät, rakastan uuden vuoden kaltaisia uusia alkuja.

Jospa nyt alkaisi energinen ja hivenen selkeämpi, mutta toivottavasti yhtä jännittävä arki. Ja mökilläkin pääsisi saunomaan ja siitä johtuen myös yöpymään. Poltetaan juhannuskokossa vanhan saunan rippeet ja annetaan savun mukana haihtua kevään väsymys.

Nauttikaa viikonlopusta.

Selina Kustula