Lupasin reilu vuosi sitten lukea 12 kirjaa 12 kuukaudessa ja haastoin muutkin asettamaan tavoitteen lukemiselle. Miten muilla meni? Onnistuitteko vai unohtuiko koko juttu tammikuun jälkeen?

Ärsyttävää kyllä, en päässyt tavoitteeseen. Enpä ole aikoihin lukenut yhtä vähän kuin vuonna 2016. Taisin jopa ajatella itsekseni, että 12 tietokirjaa ja 12 fiktiota olisi varsinainen tavoitteeni. Ei mitään toivoa, vaikka tänä vuonna olin aiheesta kiinnostuneempi kuin aikoihin. Paljon aloitettuja ja keskenjääneitä kirjoja.

Tälle vuodelle tavoite on 15+5 ja onneksi kotona on kirittäjä. Nyt kehitän myös konkreettisia keinoja lukuinnostuksen ylläpitämiseen.

Mitä luin vuonna 2016?

Kirjahaaste 2016 ei siis mennyt kovin hyvin. Vuosi toki oli muutenkin sekava ja stressaava, joten annan tässä itselleni armoa. Pysähtyminen kirjan äärelle tuntui mahdottomalta. Aloitin useita kirjoja ja yleensä sadan sivun jälkeen aloitin jo uuden.

Kesken jäi mm. Tuomas Nyholmin ja Jarkko Ruudun Jarkko Ruutu, Orhan Pamukin Museum of Innocence, Matti Alahuhdan Johtajuus, Zadie Smithin Kauneudesta ja jopa Guy Kawasakin The Art of the Start (joka oli innostava ja kiinnostava!). Tästä nopea sivujuonne: Orhan Pamukilta sain kyllä Instagram-tykkäyksen vierailtuani hänen museossaan. Heh, ei sitä joka päivä saa instatykkäyksiä Nobel-voittajalta.

Kaiken kaikkeaan sain luettua vain yhdeksän kirjaa. Ei edes yhtä per kuukausi.

1. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone (englanniksi)
2. Cecelia Ahern: One hundred names (englanniksi)
3. J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets (englanniksi)
4. J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (englanniksi)
5. Draivi: Voiko sisäistä motivaatiota johtaa?
6. David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (äänikirja)
7. Roope Lipasti: Rajanaapuri (äänikirja)
8. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (äänikirja)
9. Aaro Hellaakoski: Huojuvat keulat (runokirja)

Harry Potterit toimivat juuri niin kuin pitääkin. Kevyttä, helppoa, mukavaa, aivot narikkaan. Cecelia Ahernin teos oli ihan kiva uppoutuminen toimittajan maailmaan ja voin hyvin kuvitella, millainen tarina olisi elokuvana: draamakomedia, joka koskettaisi ja naurattaisi katsojaa. Luettavana teoksena se oli vähän turhan kepeä, vaikka paksu opus olikin.

Tietokirjallisuus rajoittui viime vuonna Draiviin ja puoliksi luettuun Guy Kawasakin the Art of the Startiin, josta alleviivasin melkein joka lauseen. Onneksi luin e-kirjana. Tietokirjojen kohdalla e-kirjan ovat todella näppäriä, koska ainakin Elisa Kirja ja Googlen Play Kirjat kokoaa alleviivatut kohdat kätevästi yhteen. Googlen kanssa saa jopa alleviivaukset automaattisesti Google Drivelle yhteen tiedostoon. Ihanaa! No, the Art of the Start jäi joka tapauksessa kesken. Todennäköisesti johtuen tästä ihanasta e-kirjamuodosta. Ristiriitaista, tiedän. En vain mitenkään päin halunnut tuijottaa sitä tabletin valoa illalla. Kawasakin kirjaa lukiessa kävin kyllä aika kovilla kierroksilla muutenkin. Samalla tuli todettua, että ennen nukkumaan menoa on parempi lukea jotain, mikä ei vie ajatuksia töihin. Ennemmin näkisin unta Tylypahkasta kuin töistä. Oli muuten melkein mahdoton löytää the Art of the Starttia Tampereen kirjastoista tai edes Tampereen korkeakoulujen kirjastoista. Siksi ostin e-kirjan.

Draivi – Voiko sisäistä motivaatio johtaa? -kirjan sain valmistumisen yhteydessä Proakatemian oppiminen-arvopalkintona. Pidin siitä, kuinka nykyaikaista johtamista avattiin niin teorian kuin käytännön esimerkkien kautta. Selkokielistä ja hyvin jäsenneltyä asiaa. Hyvä palkintokirja, kiitos siitä! Tiimimestareissa otimme johtamisen lähijaksoa edeltävälle ajalle ennakkotehtäväksi, että kaikki lukevat Draivin. Oli kyllä keskustelut heti astetta paremmat, kun niiden tukena oli myös yhteistä teoriapohjaa. Toivottavasti saan tänä vuonna paremmin varattua aikaa ja harjoitettua itsekuria, jotta olisin lukenut enemmän ennen Tiimimestareiden lähijaksoja. Seuraavan lähikerran aiheena on Innovointi ja haluaisin lukea Alf Rehnin Vaaralliset Ideat, mutta en ole vielä ehtinyt tutkia, onko kirjastossa millaiset varausjonot.

Vuoden 2016 parhaita kirjainnostuksia oli äänikirjojen löytäminen. Onnistuin vieläpä voittamaan BookBeatin Instagram-kilpailussa vuoden ilmaisen jäsenyyden. Äänikirjan kuunteleminen on erilaista lukemista, aivan kuin e-kirjakin on perinteiseen verrattuna. Äänikirja vaatii eri tavalla keskittymistä ja rauhoittumista, kun katse ei ole kirjassa. Kirjassa ei myöskään voi edetä sellaisella nopeudella kuin haluaisi. Kirjan lukija tuo oman sävynsä koko kertomukseen. Vahva suositus Zlatan-kirjalle, jonka lukija Kari Ketonen eläytyi tehtäväänsä loistavasti. Rajanaapuria en voi suositella. Olihan siinä ihan hienoa ajatusta ja kerrontaa, mutta jotain jäi uupumaan.

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän kuuntelin myös äänikirjana, mutta se on varmasti parempi itse luettuna. Tässä tapauksessa lukijan äänensävy ja ääni toivat kirjaan ehkä vähän ronskimman sävyn kuin mitä itse äänettömästi lukemalla olisi ollut. Ja kun kirjassa käydään värikkäitä tarinoita yhden illan jutuista ja parisuhteista suorasanaisesta, äänensävyllä on väliä. Mielikuvituspoikaystävä sopii mielestäni niin sinkuille kuin parisuhteessa oleville, miehille ja naisille. Henriikka Rönkkönen onnistuu taltioimaan nuoren naisen sielunmaisemaa suorasanaisesti ja armottoman rehellisesti.

Miten lisätä lukemista arkeen?

Törmäsin syksyllä Noora Valkosen tekemään listaukseen, miten lisätä lukuintoa. Blogitekstiä ei enää löydy, mutta onneksi olin napannut kuvan.

Eikö ihana listaus? Varsinkin Snapchat on tuonut itselleni uutta intoa ja kiinnostusta lukemiseen ja valtavasti kirjasuosituksia. Kannattaa laittaa seurantaan ainakin @markosuomi ja @miiaesa. Kumpikin löytyy myös Twitteristä samalla nimellä. Ja kirjoja todellakin kannattaa jättää kesken. Ei ehkä ihan muutaman sivun perusteella, mutta jos olet jo puoli välissä ja aina vain maistuu puulta, lopeta!

Tuosta listauksesta itseeni kolahti parhaiten numero yksi. Välillä huomaan Netflixin ja somen pitävän suhteettoman suurta roolia arjessani. Mitä jos vaihtaisi jumalaa edes parina iltana viikossa? Bussimatkallakin ehtii lukea yllättävän paljon kirjaa, mutta se ei tapahdu, jos ei ensin irrota otetta puhelimestaan.

Omalla kohdallani myös ulkoisen paineen luominen toimii aika hyvin. Kun lukutavoitteen julistaa edes jollekin ääneen, toimii sekin motivaattorina. Viime vuonna tosin huomasin, että lykkäsin vain tilannetiedotusblogipostausta myöhemmäksi koko ajan :D ”Kirjoitan aiheesta blogiin sitten, kun olen vähän pidemmällä tavoitteessani.” Tällä kertaa siis luvassa muutos asiaan. Päivitän Instagramiin aina, kun olen lukenut kirjan (seuraajien onneksi en lue aivan älyttömiä määriä). Lisäksi blogiinkin tulossa useammin katsausta lukemiseen.

Vuoden 2017 tavoitteena 15+5 kirjaa

Nostan tavoitetta, vaikka viime vuoden tavoite jäi saavuttamatta. Tällä kertaa kuitenkin parempi ote rutiineihin ja ehkä suurempi nälkä oppimiselle ja elämyksille. Tavoite on 15 kaunokirjallista teosta sekä 5 tietokirjaa.

Mieleeni on jäänyt heikosti jokin kirjoitus, jossa kritisoitiin nykyihmistä ja samalla sivuttiin menestyjiä koskevaa kirjallisuutta ja kaiken maailman tietokirjojen lukemista ikään kuin oikotienä menestykseen. Muistaakseni kirjoitus suositteli ennemmin pysähtymään kaunokirjallisuuden äärelle ja oppimaan elämästä. En osaa sanoa, mitä mieltä olen tuosta kirjoituksesta (tai muistanko sitä edes etäisesti oikein), mutta se jäi ainakin hatarasti mieleeni. Proakatemian aikana en oikein muuta lukenutkaan kuin tietokirjoja. Aika useita kirjoja leimaa tekotieteellisyys ja pyörän keksiminen uudelleen. Jauhetaan itsestään selviä oivalluksia mukatärkeistä asioista.

Ammattillisen kehittymisen näkökulmasta kuitenkin pidän tietokirjoista ja innostun niitä lukiessani. Siitä syystä tavoitteena viisi tietokirjaa. Kaunokirjallisuuden suhteen tavoite on 15 kirjaa, joka tulee jo melkein täyteen, jos lukee yhden kirjan kuukaudessa. Jos parin kirjan välein päivittäisin ajatuksiani myös blogiin, ei ehkä nähdä tällaista maratoonipostausta vuoden päästä.

Tämän vuoden kirjat tähän mennessä

1. David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Millenium-trilogian jatkoa)
2. Anneli Auer: Murhalesken muistelmat (äänikirja)

Aloitin vuoden hieman huvittavasti sillä kirjalla, jonka piti olla viime vuoden toinen kirja. No, nyt oli tämän kirjan aika. Alku tuntui kankealta, mutta kun tarina käynnistyi, kyllä se koukutti. Tutut, kiinnostavat hahmot Mikael Blomkvist, Lisbeth Salander ja Erika Berger toivottivat tervetulleeksi maailmaansa. Keinoäly, NSA ja journalismi yhdessä ovat kiinnostava kompo ja Lagercrantz sai mielestäni hyvin jatkettua Stieg Larssonin aloittamaa tarinaa. Toivottavasti jatkoa on luvassa. Hassu huomio muuten, sama kirjailija kirjoittanut Zlatanin.

Anneli Auerin Murhalesken muistelmat oli aivan erilainen kuunneltava. Siinä vasta oli äänikirjaa kerrakseen. Anneli Auer toimii itse lukijana ja on kyllä, no, aika uuvuttavaa kuunneltavaa. Jopa iloisista muistoista puhutaan hyvin apaattisella ja ankealla äänensävyllä. En ollut itse lukenut ainuttakaan uutista tapauksesta ja lööppejäkin lähinnä vältellyt. Jostain syystä koko jutun jatkuva uutisointi roskalehdissä ärsytti. Sain siis uppoutua muistelmiin aika ennakkoluulottomasti. Yllättävää kyllä, ankeudestaan huolimatta kirja koukutti. Pituutta oli 11 tuntia ja loppujen lopuksi voisin antaa arvosanaksi 4/5. Aloin myös miettiä sitä, kuinka vähän tunnen suomalaista oikeusjärjestelmää. Amerikkalaiset lakisarjat sen sijaan on pitänyt huolen, että täkäläiset oikeuskäytännöt on vähän turhankin tutut. Jos ei jollekin ole, suosittelen Good Wifea.

Oletteko mukana?

Kiitos kaikille, jotka syksyn mittaan kyselivät, miten haasteeni etenee. Samaa kyselyä saa jatkaa tänäkin vuonna! Tällä kertaa toivottavasti minusta kuuluu jo ennen kyselyjäkin.

Oma tavoitteeni on siis 15 kaunokirjallista teosta ja 5 tietokirjaa. Etenemistäni voi seurata Instagramissa #selinalukee2017. Nyt siis tilanne 2/20.

Mikä on sinun tavoitteesi? Onko vinkkejä, miten ylläpitää lukuharrastusta? Kaipaisin kovasti myös vinkkejä uskomattoman koukuttavista kirjoista, joita ei malta jättää käsistä.

Kommentoi alle tai huutele somessa :)

Selina Kustula

Rakastan uutta vuotta. Se on yksi suosikkijuhlapyhistäni. Ei ole niinkään väliä, missä sen vietän tai kenen seurassa. Voin yhtä hyvin olla kotona keskenäni tai isolla porukalla jonkun kotibileissä. Tai vaikka mökillä, jos sinne pääsisi talvella.

Uudessa vuodessa on jotain mystistä. Koko maailma pysähtyy juhlimaan uutta alkua. Vanha vuosi jätetään taakse rakettien räiskyessä ja uudelle vuodelle tehdään lupauksia. Joku lupaa aloittaa kuntoilun, toinen aikoo pitää paremmin yhteyttä ystäviinsä ja kolmas päättää vähentää töiden tekoa.

Nykyään näkee aika paljon ihmisten summaavan myös somessa mennyttä vuotta ja samalla pohtivan tulevaa. Hyvä niin! Yleensä lupaukset ja päätökset tulevan suhteen pitävät paremmin, kun ne on edes yhdelle ihmiselle julistettu ääneen. Siinä muodostuu tietty tilivelvollisuus vähintäänkin alitajuisesti.

Tälle on toki helppo naureskella tyhjinä lupauksina ja turhana menneen hehkuttamisena. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos tällainen juhlapäivä saa ihmiset edes hetkeksi pysähtymään ja katsomaan omaa elämäänsä, on se vain ja ainoastaan hyvä asia. Liian paljon mennään vain laput silmillä eteenpäin sen kummempia pohtimatta.

Pentti Sydänmaanlakka listaa Älykäs itsensäjohtaminen -kirjassaan seitsemän itsenäjohtamisen perusperiaatetta. Näistä ensimmäinen on merkitys (pysähtyminen) – elämässä syvemmän merkityksen etsiminen. Tällä ei tarkoiteta sitä, että nyt pitäisi sännätä Intiaan etsimään elämän tarkoitusta. Pikemminkin voisi pysähtyä säännöllisin väliajoin kysymään itseltään, mitä elämällään tekee ja mihin on menossa.

Itse teen tämän tyyppistä pysähtymistä aika paljonkin. Johtunee osittain Proakatemia-taustani. Mutta ettei pysähtymiset pääse vain unohtumaan, uusi vuosi on aina itselleni sellainen minipysähtymisen paikka. Hetki hiljaa keskiyöllä rakettien paukkuessa.

Mihin elämäni on menossa? Veikö viimeinen vuosi minua kohtia unelmiani? Olenko onnellisempi kuin vuosi sitten? Miksi, miksi en? Mitä tulisi muuttua, jotta vuoden päästä olisin onnellisempi? Mitä teen elämälläni ja miksi?

Mitä olette mieltä? Vaihtukoon vuosi vaikka ison porukan keskellä tai rauhassa kotosalla – mitä jos pysähtyisit hetkeksi?

Selina Kustula

// pics: unspalsh

Täytin tänään 26 vuotta. Kaunis luku. Parillinen. Sen sijaan, että pohtisin nyt elämääni tähän mennessä tai toiveita seuraavasta vuodesta, kokosin päivän aikana mieleeni nousseita satunnaisia ajatuksia yhteen.

♦ Fazer Cafén aamupala on juuri sopiva aloitus syntymäpäivälle.

♦ Koira on yleensä uskomattoman onnellinen ja tyytyväinen, kun se saa nukkua sylissä. Sillä ei ole väliä, vaikka asento olisi molemmille erittäin hankala ja epämukava. Omasta työnteostani ei tule mitään ja koira ei saa edes oikeasti nukuttua, kun meinaa koko ajan pudota. Se ei kuitenkaan haittaa.

♦ Lattialla nukkuessa tuo otus saa oman kuononsa ihan punaiseksi.

♦ En osaa tehdä hyviä soittolistoja.

♦ E-kirjojen verotuksessa on jotain pahasti pielessä. Haluaisin ostaa Guy Kawasakin Art of the Start 2.0 -kirjan. Hinta ”perinteisenä” kirjana joko 22,60 euroa tai 13,60 euroa. E-kirjana sama kirja maksaa 47,50 euroa. Saaneen toistaa: 47,50 euroa!! Olen tätä ennenkin ihmetellyt ja silloin selitykseksi sanottiin mm. verotus. Tekisi mieli paneutua aiheiseeen tarkemminkin. Tässä voisi olla ainesta blogitekstiin.

♦ Kirjoittelin viime vuoden puolella kuluttamisesta, rahasta ja tavarasta. Näitä pähkäillessä olen päätynyt suosimaan e-kirjoja sekä kirjojen lainaamista. Nyt kuitenkin kaipasin jotenkin eroa teknologiasta, joten ostin sitten synttärilahjarahalla kirjoja itselleni. Täytyy säilyttää tasapaino elämässä, joten Venäjän historia ja Harry Potter sopivat mainiosti yhteen.

♦ Näissä englanninkielisissä Pottereissa on niin upeat kannet, että tekisi mieli kehystää seinälle. Hauska sattuma, että tuon tokan kirjan ensimmäinen kappale on nimeltään The Worst Birthday.

♦ Soittolista tehty harhaillen ja siinä ei sitten ole oikein mitään järkeä. Heitinpä julkiseksi niin voitte sitten kaikki yhdessä fiilistellä tätä suurta merkkipäivää kuunnellen musiikkia, joka ei sovi samalle soittolistalle.

♦ Iron Maidenin Dream of Mirrors (Rock in Rio) on aina vaan uskomattoman kaunista kuultavaa. Pidän siitä, kuinka se ei herätä muistoja kenestäkään muista ihmisistä tai tilanteista.

♦ Haaveilen sihteeristä, joka selvittäisi kaikki vakuutus- ja pankkiasiat puolestani.

♥ En osaa vieläkään potea minkäänlaista ikäkriisiä. Joka vuosi syntymäpäivä tarkoittaa minulle innostusta tulevasta vuodesta ja onnea kaikesta, mitä tähän mennessä olen saavuttanut. Tärkeintä päivässä on se, että joku muistaa minut. Niin on tosiaan tänään ollut. Kiitos kaikesta rakkaudesta ystävät. On ollut lämpöinen fiilis koko päivän.

Selina Kustula

Ensimmäinen kuva minusta ja kirjasta on sellainen, missä olen syönyt kirjan nurkan pyöreäksi. Opittuani lukemaan, luin pikkuveljelleni tavutettuja kirjoja. Pikkuveli vain valitti, että Selina lukee tyhmästi. Siitä se kuitenkin lähti. Muistan myös kuinka ensimmäinen kuvaton kirja, jonka luin, oli Aarresaari tai jokin vastaava. Olin silloin todella ylpeä itsestäni. Jotenkin siitä muistosta tulee myös mieleen vanhan talomme keittiö ja vanha keittiön pöytä.

Kauhavan kirjasto tuli tutuksi jo pienenä. Tästä varmasti kiitos kuuluu vanhemmilleni, mutta myös koululle. Ensimmäiset kirjat, joita lainasin, liittyivät pitkälti eläimiin, etenkin lemmikkeihin. Taisin lukea myös jonkin kirjan suklaan historiasta. Pikkuhiljaa kirjoissa kuvat vähenivät ja sivumäärä lisääntyi. Lasten kirjojen osastolta siirryin vähitellen nuorten kirjallisuuteen, joka sijaitsi kirjaston perällä. Muistaako joku vielä Vihreä Varis -sarjan, Goosebumpsin, Sweet Valley Highn, Neiti Etsivän tai Replican? Muistikuvieni mukaan myös kaikki ystäväni lukivat kirjoja suhteellisen paljon. Taisin olla yhdeksänvuotias, kun kaverini suositteli Harry Potteria minulle. Nyt naurattaa, kun muistelen miten paljon suutuin siskolleni, kun hän paljasti Dumbledoren kuolevan. Kyllä oli suuret ongelmat, kun saatiin siitäkin valtava riita aikaiseksi. Silloin ei kyllä naurattanut. Potterit kuuluvat niihin kirjoihin, joiden jälkeen on ollut vähän tyhjä olo. Tässäkö tää nyt oli? Mitäs nyt? Löytäisinpä helpommin kirjoja, joihin vaan katoaa tuntikausiksi.

Proakatemialla opiskellessa lukee paljon kirjoja, mutta niin sanotusta tavallisesta opiskelusta poiketen, kaikki kirjat saa valita itse. Kiinnostuksen kohteet opiskeluiden aikana olivat pitkälti johtamisessa, erilaisissa liiketoimintamalleissa, yritystarinoissa ja itsensäjohtamisessa. Sen mukaan tuli valittua kirjallisuuskin ja nyt on ollut kyllä mielenkiintoista lueskella vanhoja esseitä. Rakastan lukemista ja kirjoittamista. Täytyy kuitenkin myöntää, että on aika rentouttavaa, kun näitä ei tarvitse enää pakolla yhdistää. Proakatemian aikana oli aina huono omatunto, jos lueskelin jotain ilman, että kirjoitin siitä esseetä. Olinkin jo innolla odottanut, että saan opinnot kasaan ja pääsen lukemaan ihan mitä vaan ilman, että kirjoitan lukemastani mitään.

Nyt siis tuli aloitettua Harry Potter and the Philosopher’s Stone. Lopetin kolmannen Potter-elokuvan jälkeen sarjan elokuvien katsomisen. Tavoitteena oli unohtaa koko kirjasarjan juonenkäänteet mahdollisimman hyvin, jotta pääsisin lukemaan melkein kuin uusina kaikki kirjat uusiksi. Tällä kertaa luen kuitenkin englanniksi. Haluan päästä treenaamaan englantiani tai lähinnä parantamaan englannin kirjoitustaitoani lukemalla enemmän englanniksi. Aiemmin lukemistani kirjoista on englanniksi olleet ainoastaan Twilight-sarja ja The Lean Startup. On siinä taas ääripäät!

Nyt Proakatemia on ohi ja niin sanottu pakko lukemiseen on päättynyt. En halua kuitenkaan päästää lukuharrastusta lopahtamaan. Lukiossa tavoitteeni oli kymmenen kirjaa vuodessa, mikä onnistui kaunokirjallisuudella suhteellisen helposti (tällöin tuli luettua myös ne Twilightit). Innostuin vuositavoitteista nyt uudestaan, kun kaverini kertoi laittaneensa 2015 vuoden tavoitteekseen 12 kirjaa vuodessa. Tällä hetkellä on menossa Matti Alahuhdan Johtajuus – kirkas suunta ja ihmisten voima, joka on kirja numero 20/12. Hatun nosto tästä. Kopioin siis innolla tämän 12 kirjaa vuodessa haasteen, mutta vielä en rajoita lukemista tietokirjallisuuteen. Nyt nautitaan Potterista in English!

Kuka muu ottaa haasteen vastaan? 12 kuukautta, 12 kirjaa.

Terveisiä aurinkoisesta Porista! Kiireettömyyden keskeltä on hyvä kirjoitella kiireestä ja kuluttamisesta. Nyt käsittelyssä yksi alkukesän suosikkiaiheistani. Kuvat mökkireissulta, jolla pääsi taas pysähtymään.

”The Earth provides enough to satisfy every man’s need but not for every man’s greed”, kuuluu Gandhin kuuluisa sitaatti. En ole oikeastaan koskaan miettinyt sitaattia sen tarkemmin. Se on ollut vain yksi maailmaa rakastava lausahdus muiden joukossa. Nyt olen kuitenkin lukenut kaksi mielenkiintoista kirjaa aiheeseen liittyen ja suhtautumiseni tavaroihin ja kuluttamiseen ylipäätään on muuttunut.

Ensimmäinen kirja oli Erilainen ote omaan talouteen – vapaus, onni ja hyvä elämä. Sen takana ovat kolme suomalaista miestä: Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi. Toinen aiheeseen tiiviisti liittyvä kirja on ehkä enemmän naisten keskuudessa kiinnostusta herättänyt KonMari – Siivouksen elämän mullistava taika. Kirja käsittelee japanilaisen Marie Kondon luomaa KonMari-metodia, jonka avulla oppii luopumaan järkevästi tavaroista ja järjestämään kotinsa ja sitä kautta koko elämänsä. Tiedän, kuulostaa huuhaalta, mutta toimii. Voin suositella molempia. Ei kannata lukea kuin piru Raamattua – niin kuin ei kirjoja koskaan. Voin kuitenkin vannoa, että jokainen löytää varmasti kummastakin kirjasta mielenkiintoisia näkökulmia ja pohdittavaa.

Aina niin järkevä ostaja

Olen aina syönyt paljon. Pari vuotta sitten aloin tarkkailemaan omaa käytöstäni etenkin ravintolaruuan suhteen. Otin tavakseni muistuttaa itseäni: ehkä sitä lautasta ei tarvitse väkisin saada tyhjäksi, vaikka koko annoksesta onkin maksanut. Aivan kuin suomalaiset ilmaisen viinan bileissä: ”Nyt juodaan, kun kerran juotavaa on!” Samanlainen ajattelumalli tuntuu vaivaavan koko yhteiskuntaa kuluttamisen suhteen. Nyt kun kerran rahaa on, on sitä käytettävä. Eikä sitä rahaakaan ole koskaan tarpeeksi. Olemme jo kauan sitten saavuttaneet pisteen, jossa taloudellinen tilanteemme mahdollistaa riittävän elintason, mutta silti käytämme koko elämämme tienataksemme enemmän, jotta voimme ostaa enemmän. Olemmeko unohtaneet, mikä on tarpeeksi?

Vaikuttaako meidän kulutuskäyttäytymiseen se, että kuvittelemme tekevämme ostopäätökset itse? Helposti tulee väitettyä, että on harkinnut ostosta ja punninnut tieto- ja tunnepohjaiset plussat ja miinukset. Onhan se toki totta, mutta hyvin paljon tapahtuu myös meidän alitajunnassa.

Jo 1920-luvulla luotiin keinoja pitää kuluttajat nälkäisinä. Jatkuvasti on saatava lisää ja uusia ja enemmän. Ei riitä, että kuluttaja ostaa tuotteen kerran vaan hänelle on luotava sama tarve uudelleen. Suunniteltu vanhentaminen sai alkunsa autoteollisuudesta, mutta nykyään sitä näkee alalla kuin alalla. Tulostimet ohjelmoidaan käyttämään kaikkia värejä harmaasävytulostuksessa, jotta väriä kuluisi enemmän. Älypuhelimesta pyöristetään hieman kulmia ja näin luodaan ero uuden ja vanhan mallin välille. Uudet videopelit luodaan sopimaan vain uuden pelikonsolin mallin kanssa yhteen. Esimerkkejä on loputtomasti.

Tunnetuimpia vanhentamisen muotoja ovat:

1. Tekninen vanhentaminen
2. Tyylillinen vanhentaminen
3. Systeeminen vanhentaminen
4. Ilmoituksellinen vanhentaminen
5. Ohjelmoitu vanhentaminen
6. Kulutuksellinen vanhentaminen

Kuluttajan on vaikea taistella suunnitelmallisen vanhentamisen vaikutuksia vastaan, mutta tietyissä tilanteissa on mahdollista yrittää. Jos kuitenkin juoksee aina uusimman ja tuoreimman mallin perässä, heittäytyy vapaaehtoisesti muiden vietäväksi. Kun ostopäätöksen kohteena on uusi malli samasta tuotteesta, on hyvä pysähtyä miettimään, juokseeko päättömästi yritysten luomien kuvitteellisten tarpeiden perässä vai tuoko uusi malli aidosti lisäarvoa. Tästä hyvä esimerkki on iPhone, jonka kohdalla on vaikea rehellisesti uskoa uuden mallin tuovan hintansa arvoista lisäarvoa.

Kulutusyhteiskunta on luotu hyvin tietoisesti. Pysähtyvätkö ihmiset koskaan miettimään asiaa sen tarkemmin? Olen myös miettinyt, että suhtautuisivatko ihmiset eri tavoin kuluttamiseen, jos he tietäisivät, kuinka suunnitelmallisesti olemme luoneet maailman, jossa mikään ei riitä. Taloustieteilijä Victor Lebow kirjoitti jo vuonna 1955:

“Valtavan tuottelias taloutemme vaatii, että teemme kulutuksesta elämäntapamme, että muutamme hyödykkeiden ostamisen ja käytön rituaaleiksi, joista etsimme henkistä tyydytystä, egon täyttymystä. Sosiaalinen status, sosiaalinen hyväksyntä ja arvomme löytyvät nyt kulutustavoistamme. Elämämme merkitys ja tärkeys peilautuu kulutuksemme kautta. Mitä suurempi paine yksilöllä on mukautua turvallisiin ja hyväksyttyihin sosiaalisiin normeihin, sitä enemmän hänellä on taipumuksena tuoda esiin yksilöllisyyyttään pukeutumisensa, kulkuvälineensä, kotinsa, harrastustensa kautta.

Nämä hyödykkeet ja palvelut on tarjottava kuluttajalle erityisellä kiireellisyyden tunteella. Emme vaadi ainoastaan ’kiihdytettyä’ kulutusta, vaan myös ’kallista’ kulutusta. Hyödykkeitä on kulutettava, käytettävä loppuun, vaihdettava ja hylättävä yhä nopeammin. Meidän on saatava ihmiset syömään, juomaan, pukeutumaan, ajamaan, elämään yhä monimutkaisemmin ja näin ollen aina vain kalliimman kulutuksen kautta.”

Erilainen ote omaan talouteen –kirjassa esiteltiin mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka kuluttamisemme ei ole niin selkeästi omien järjellä ajattelevien aivojemme varassa. Vuonna 1990 markkinoille tuotiin leipäkone, joka maksoi noin 300 dollaria. Kauppa ei kuitenkaan käynyt, vaikka tuotteessa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Yritys päätti luoda tuotteesta luxusversion, jossa oli joitain lisäominaisuuksia ja huomattavasti korkeampi hinta. Kun alkuperäisen leipäkoneen viereen tuotiin saman tuotteen kalliimpi versio, lähti alkuperäisen leipäkoneen myynti lentoon. Asiakkaat tarvitsivat jonkin vertailukohdan, jotta osasivat arvioida tuotteen hintaa. Tätä kutsutaan ankkuroinniksi.

Luopumisen sietämätön helppous

Omaa kuluttamista on helpompi hahmottaa ihan jo oman asunnonkin kautta. Kun katselee ympärilleen, näkee valtavan määrän tavaraa. Kuinka suuri osa tavarasta on sellaista, jota ei koskaan käytä? Tai josta ei malta luopua, koska se on saatu lahjaksi tai siihen liittyy jotain muistoja tai jota ei oikeastaan käytä, mutta se on ihan ehjä ja toimiva?

”Kun koti täyttyy tavarasta (joka päätyy lopulta kaapin perille), kärsimme vähitelleen myös ahtaudesta. Yhtäkkiä ’tarvitsemme’ enemmän tilaa. Suuremman asunnon myötä kulumme jälleen nousevat. Ja kierre on valmis. Itse köyhdytämme itsemme ja ahtautamme elintilamme, eikä se kuuluisa elämänlaatu kohene lainkaan.” (Erilainen ote omaan talouteen)

Myönnän itse kuuluvani hamstraajiin. Tavarat tuottavat iloa ja takerrun vanhoihin muistoihin. Kodistani löytyy valtava määrä vanhoja kirjeitä, valokuvia, lahjaksi saatuja tavaroita ja muuta muistoja herättäviä esineitä. Olen todella huono luopumaan muistotavaroista. Lisäksi on toinen kategoria, johon kuuluu esineet, jotka ovat ehjiä, toimivia, nättejä, kalliita ja kaikin tavoin muutenkin käypiä käyttöesineitä. Helposti tulee perusteltua, että tätä voi joskus tarvita.

KonMari-metodin ydin on nimenomaan siinä, että opetellaan eroon huonoista perusteluista tavaran säilyttämiseen. Kun käy koko omaisuutensa läpi ja valitsee, mitä todella haluaa säilyttää, aukeaa moni muukin lukko. Karsiessaan kaiken turhan näkee, millä oikeasti on merkitystä.

Yritin parhaani mukaan koota listan KonMarin perussäännöistä. Suosittelen kuitenkin lukemaan koko kirjan, jos haluat todella saada kotisi ja pääsi järjestykseen. Se ei vain aukea tiivistelmistä.

1. Käy koko omaisuutesi jokaista sukkaa myöten läpi ja päätä mitä haluat pitää. Sen jälkeen päätä jokaiselle tavaralle oma paikka.
2. Käsittele asiaa positiivisesta näkökulmasta eli kysy itseltäsi, mitkä haluat pitää eikä mistä haluat eroon.
3. ”Tuottaako tämä minulle iloa?” Perustele tavaran säilyttäminen itsellesi tunteen kautta.
4. ”Joskus” on sama kuin ei koskaan. Jos todella myöhemmin tarvitsetkin sellaista, osta uusi. Saavutettu tila on sen rahan arvoinen. Tästä hyvä esimerkki on kirjat, jotka aiot joskus lukea loppuun.
5. Jos luopuminen tuntuu vaikealta, tarraatko menneisyyteen vai turvaatko tulevaisuutta? Onko se perusteltua?
6. Esine on sillä hetkellä tuottanut iloa ja ollut luomassa ihanaa muistoa, mutta se muisto ei katoa mihinkään, vaikka luopuisit esineestä.
7. Lahjan tehtävä on tuottaa iloa sillä hetkellä, kun se annetaan. Jos siitä ei myöhemmin ole hyötyä, eikä se tuota omistajalleen iloa, ei sitä tule säilyttää. ”Sain sen lahjaksi” ei ole minkäänlainen peruste varastoida tavaraa loputtomiin.
8. Älä anna karsimiasi tavaroita (myöskään vaatteita) ystävillesi tai sukulaisillesi. Ei ole tarkoitus levittää omaa roinaa eteenpäin. Myöskään lapsuudenkoti ei ole mikään varasto vaan se on vanhempiesi koti. Jätä se rauhaan.
9. Tee koko urakka kerralla, jotta muutos vaikuttaa pysyvästi sinuun.

Kiire ja onnellisuus

Erilainen ote omaan talouteen –kirjasta minulle jäi vahvasti mieleen ajatus kroonisesta tyytymättömyydestä ja loputtomasta kiireestä. Kirjassa todetaan: ”Mitä tyytymättömämpi olet kulloiseenkin elämäntilanteeseesi ollut, sitä suuremman johtajan pallilla tänään istut. Tyytyväistä ja oman sisäisen rauhansa löytänyttä pidetään ihmisenä, joka ei yrittänyt tarpeeksi.” Kärjistettyä, niin kuin tietyissä tilanteissa onkin tarpeen.

Uskon suhtautumiseni muuttuneen jonkin verran – niin kiireen kuin kuluttamisen ja omistamisen suhteen. Tulee nykyään usein kysyttyä, miksi tavoittelen erilaisia asioita ja mikä on tarpeeksi. Vielä en ole käynyt koko omaisuutta läpi, mutta varmasti sen teen vielä.

PS. Tähän aiheeseen sopiikin hyvin mainita, että ostin KonMarin Elisa Kirjasta e-kirjana. Oli jopa mukavampi lukea kuin oikeana kirjana. Kaikki ”maalatut” tekstin pätkät sai mukavasti koottua yhteen. Miinuspuolena vain törkeä hinta, joka oli kalliimpi kuin Adlibriksestä kotiin kuljetetun oikean kirjan.

Linkkejä aiheeseen liittyen:

http://hidastaelamaa.fi/2011/01/tarina-kalastajasta-ja-liikemiehesta/

http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

https://kirja.elisa.fi/ekirja/konmari-siivouksen-elamanmullistava-taika

http://www.talentumshop.fi/erilainen-ote-omaan-talouteen.html