Satuinpa aamun Twitter-feediä selatessa törmäämään Jani Wahlmanin oivallisen tekstiin bloggaamisesta. Aloin miettiä, mitä itse saan tästä. Viime aikoina olen kirjoittanut noin tekstin per viikko. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Aivan kuten Janilla myös minulla parhaat tekstit ovat syntyneet nopeasti flow-tilassa. Suosikkini on varmaankin Onnellisuudesta. Olen myös mielenkiinnolla seurannut, mitä reittejä pääsen kuulemaan ihmisten reaktioista teksteihini. Jotkin blogikirjoitukseni saavat aikaan henkilökohtaisesti minulle tulevia yksityisviestejä (Whatsapp, Facebook). Tykkäyksiä tulee välillä paljon ja välillä vain pari. Sen sijaan jotkin aiheet innostavat ihmiset kommentoimaan ja keskustelemaan (Blogi, Facebook, Twitter). Yritän kuitenkin olla kiinnittämättä näihin liikaa huomiota.

Blogi on minulle ensisijaisesti ajattelun apuväline ja luova harrastus, mutta myös henkilöbrändin rakentaja. Ajattelun apuvälineellä tarkoitan sitä, että se hidastaa sopivasti. Olen aiemminkin kirjoittanut tänne siitä, kuinka luova työ rauhoittaa yliaktiivista mieltäni. Lisäksi kirjoittaminen pakottaa laittamaan ajatukset järjestykseen. Lauseet voivat mennä vain peräkkäin. Tekstille tulee alku ja loppu. Ja vaikka kirjoitusta kirjoittaakin yksin, kirjoittaa sen aina lukijalle. Saatan kirjoittaa tekstin vartissa ja työstää sitä tunnin. Ymmärtääkö tekstistä pääpointtini? Mihin päädyn? Mitä yritän sanoa? Eteneekö asia suurin piirtein selkeässä ja loogisessa järjestyksessä? Onko sitä helppo lukea?

Mietin aika paljon kirjoittamista lukijan kannalta, mutta en suinkaan sen vuoksi, että pelkäisin tulevani väärinymmärretyksi. Olen oppinut, ettei ajatusten tarvitse aina olla valmiita tai valmiiksi pureskeltuja. Tässäkin pyrin ajattelemaan tavallista keskustelua. Kun ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt ei jauha asiaa täysin halki, jää tilaa keskustelulle. Ei lukijoita kannata automaattisesti aliarvioida. Kyllä siellä ruudun toisella puolella on medialukutaitoa ja sympatiaa. Yhtä lailla tavallisissa keskusteluissakin voi tulla väärinymmärryksiä, eikä se silti ole hyvä syy vaieta.

Vaikka pidän blogiani myös henkilöbrändini rakentajana, se on sitä vasta toissijaisesti. Olen päättänyt nauttia vapaasti siitä, että kyseessä on oma blogini, eikä yrityksen blogi. Voin temmeltää aihealueista toisiin ja syvällisistä pohdinnoista fiilistelyyn sekä romaanin mittaisista teksteistä parin lauseen postauksiin. En juurikaan mieti blogin lukijoiden toiveita tai mitä he haluaisivat lukea, vaikka lukijaa mietinkin selkeyden kannalta. Nautin vapaudesta suoltaa tänne asioita, jotka kiinnostavat minua juuri nyt. Sopiva sekasorto ja rajattomuus istuvat tähän omaan blogiini hyvin. Sen kummempia tavoitteita ei ole. Nautin ammatillisessa mielessä tarkkaan mietittyjen kohderyhmien ja tavoitteiden luomista suuntaviivoista, mutta oma blogini saa olla niistä vapaa alue.

Sekasorrosta huolimatta toivon blogin myös tukevan henkilöbrändiäni. Koen helpotuksen tunnetta, kun mielikuva minusta ei ole vain CV:n ja hakemuksen varassa. Blogi voi omalta osaltaan tuoda esiin millainen olen, mitä teen ja miksi. Käsittääkseni joillekin henkilöbrändin ajattelu aiheuttaa paineita ja mieleen nousee esittäminen, mutta itse en osaa näin ajatella. Kaikki sisältö mitä tänne (tai sosiaaliseen mediaan ylipäätään) tuotan, pohjautuu omiin ajatuksiini, jotka taas pohjautuvat omiin arvoihini. Kyllä minä niiden takana pystyn seisomaan ja mielelläni tuon ne julki. Oli se lukija sitten ystävä, asiakas, anoppi tai presidentti. Henkilöbrändistä ja henkilöbrändiasennevammoista olisi paljon juteltavaa, mutta Katleena Kortesuo kirjoittikin jo tässä ihan hiljan mielestäni kattavan paketin myytinmurtajia.

Kirjoittaminen jo itsessään tuottaa iloa ja selkeyttä ajatuksiin, mutta ei se ilman lukijaa ole oikein mitään. Tai olisihan se vähän niin kuin yksin tyhjässä huoneessa juttelisi, mutta enemmän nautin keskustelusta ja ajatusten vaihtamisesta. Kiitos siis kaikille lukijoille. Näissä mietteissä eteenpäin.

Kotona jälleen! Olipahan reissu. Tuntuu kuin olisin juossut viikon putkeen aamusta iltaan ympäri Istanbulia. Tai no, niinhän se olikin, hah. Ei haittaa yhtään. Olisin niin kovasti halunnut julkaista jo reissun päältä tunnelmia, mutta hotellin netti ei päästänyt kuvia läpi millään. Saatte siis nauttia Istanbul-muisteloista jonkin aikaa :D

Nyt keskityn nauttimaan kotitoimiston rauhallisesta tunnelma. Juon suomalaista kahvia, kuuntelen koiran tuhinaa kuorsausta ja teen töitä pois yksi asia kerrallaan. Viikon reissu ei oikeastaan osunut parhaaseen saumaan hommien kannalta, mutta nyt on kyllä taas intoa ja energiaa kuin pienessä kylässä. Tuollaiset irtiotot tekee todella paljon tehokkuudelle. Varsinkin, kun teen nyt paljon töitä kotoa käsin. Niin inspiroivaa ja innostavaa poistua kotikulmilta. Etenkin sisustukseen ja muuhun visuaaliseen työhön liittyen Istanbul tarjosi paljon uusia ideoita. Palaan kuvien kera aiheeseen myöhemmin.

New is always better. Lisää ravistelua ajatteluun luvassa.

Selina Kustula

ENG. What a trip! I’m now getting back to work at my home office. Going to post more pictures, memories and tips from Istanbul later.

Hupsista vaan. Yhtäkkiä ollaankin lähdössä Istanbuliin, Turkkiin. Kyseinen suurkaupunki on aivan vieras minulle. Saatuani tiedon tästä yllärimatkasta, selvitin pari asiaa Istanbulista.

1. Kyseessä on suurkaupunki. Asukkaita on yli 13 miljoonaa.
2. Siellä on helmikuun lopussa kylmä. Forecan 10 päivän ennuste lupaili ylimmillään päivälämpötiloja +10 – +17.
3. Kaupunki sijaitsee kahdella mantereella: Euroopassa ja Aasiassa.
4. Matkablogien perusteella turistinähtävyydet ovat näkemisen arvoisia.

Ihanaa viettää kaupunkilomaa kokonainen viikko ilman sen tarkempia suunnitelmia. Otan koneen mukaan, koska olen nyt jo oppinut sen verran, että usein reissussa inspiroituu siinä määrin, että illalla tai aamulla tekisi mieli viedä ideoita käytäntöön.

Gusse sen sijaan menee suosikkihoitopaikkaansa suosikkikoirakaverinsa kiusaksi. Hassua, miten koirat aistivat lähdön tunnelman. Seurannut perässä koko illan ja parkkeerannut itsensä aina laukkujen viereen. Kävi jopa tönäisemässä yhden repun kumoon muka dramaattisesti.

Selina Kustula

// ENG. Flying to Istanbul! 

(Kuvat viime kevään Kroatian reissulta pikkuisesta Splitistä. / Pictures are from Split, Croatia.)

Seinät pystyssä ja tasaiset!

Ai että, miten energisoiva päivä. Voiko noin sanoa? Sanoin jo. Suunnitelmat asuntomessutalon suhteen etenevät ja käväisin iltasella piipahtamassa talolla. Asuntomessualue on kyllä hurjan pimeä, kun kaikki talot pimeinä, eikä oikein mitään katuvaloja missään. LKV vaisto -talossa oli kuitenkin lämpöistä ja valoakin saatiin.

Seinät oli tasoitettu ja seiniä ylipäätään oli ilmestynyt viime käyntini jälkeen. Yläkerta oli niiiin hieno! Aikaisemmin jakamassani pohjakuvassa oli hieman eri tavoin merkitty oviaukko kuin mitä lopputulos on. Severin ja Satun kanssa töitä tehdessä on hauska aina huomata, miten Severin ideat ja suunnitelmat elävät. Aiemmin makuuhuoneeseen oli tulossa oviaukko ulkoseinän viereen, sitten kaiteen viereen ja lopulta tulikin molemmat. Yllätyksiä täynnä tämäkin talo – suunnittelua myöten. Sehän sopii minulle.

Makuuhuoneeseen pääsee siis kummalta puolen seinää haluaa ja samoin vaatehuoneeseen, joka on makuuhuoneen ”perällä”. Kuvista saatatte saada jotain hajua siitä, mitä tarkoitan. Otin vain puhelimen mukaan ja auttamatta jäin kaipaamaan laajakuvaobjektiivia ja kunnon kameraa ylipäätään.

Asuntomessut 2016 – yllätyksiä täynnä

Eilen oli messukokous Duudsonit Activity Parkissa ja siellä oli paljon puhetta messuista kokonaisuudessaan. Seinäjoen asuntomessuista sanotaan, että ne tulevat olemaan yllätyksiä täynnä. Se on jo nähty niin hyvässä kuin pahassa. En olisi koskaan osannut kuvitella, että messualueella oikeasti jokin talo palaa purkukuntoon. Kuulin myös, että talo pyritään kuitenkin saamaan mahdollisimman valmiiksi messuihin mennessä. Nyt on purkuhommat käynnissä. Toivottavasti uudelleenrakennus sujuu ongelmitta.

Asuntomessualueelle rakentaminen on kyllä aivan oma lukunsa. Olen saanut nuoruuteni aikana seurata kolmen omakotitalon rakentamisen läheltä ja tiedän kyllä, että rakentamisprosessi on aina monivaiheinen ja mielenkiintoinen. Voitte varmaan kuvitella, että siinä on aivan eri meininki, kun koko asuinalue rakennetaan yhtäaikaa ja yli 100 000 ihmistä tulee ihmettelemään uusia taloja. Talojen lisäksi messut vaativat tarkkaan mietityt medianäkyvyydet, mainosmyynnit, parkkipaikkatilat, kuljetukset ympäriinsä, catering-palvelut, myyntialueiden paikkamyynnit, turvallisuussuunnitelmat, pelastussuunnitelmat ja vaikka mitä. Paljon viestintää, logistiikkaa ja myyntiä. Paljon ihmisiä.

Kaiken tämän aikataulutus on myös mielenkiintoista. Milloin kaiken pitää olla valmista? Milloin valokuvataan Dekoa ja TM-Rakennusmaailmaa varten? Milloin on median ennakkoretket? Paljon eri tahoja ja huomioitavia asioita. Kaikki tuntuu kuitenkin sujuvan hyvin. Viestintä ja vastuunjako toimii. Voin vain kuvitella, miltä taloihin muuttavista asukkaista tuntuu koko tämän pitkän prosessin jälkeen. Median myllytyksen, tuhansien messuvierailijoiden ja kaiken sen hälinän jälkeen. Yhtäkkiä se on ohi ja pikku hiljaa siirrytään kohti arkea.

Tuohon hiljaiseen arkeen on kuitenkin vielä pitkästi aikaa. Ja kovin hälinäkin on vasta edessä. Mielenkiinnolla sitä odotan.

Selina Kustula

#LKVvaistotalo #asuntomessut2016

Jostain syystä tämä viikko tuntuu mahtavalta. Aamuherätyskin tuntui helpolta, mikä on aika erikoista omalla kohdalla. Tänään on luvassa messukokous Seinäjoella ja jään vielä yöksi siskon luo. On ihana nähdä kummityttöäkin samalla.

Näillä näkymin saan loppuviikon aikana monta hommaa päätökseen ja to do -lista lyhenee ilahduttavasti. Lisäksi olen sopinut metsälenkkiä, kavereitten kanssa kokkailua ja Ikea-shoppailua (kodinkoneet mökille!!). Ei voi moittia. Tiesittekö muuten, että tänään alkoin apinan vuosi? Se on kuulemma muutosten vuosi. Toivottavasti on ja toivottavasti hyvien muutosten.

Paras biisi viikon starttaamiseen on Paolo Nutinin New Shoes. Sopivan kepeä ja helppo hoilata mukana, vaikka laulutaitoja ei löydykään.

Selina Kustula

PS. Kuvat lähes kymmenen vuoden takaa Lappajärveltä joulu 2006.

// ENG Great week ahead.