Oletteko lukeneet artikkelin tai nähneet videon, jossa puolalainen EU-parlamentaarikko kertoo mielipiteensä naisista? Voit lukea MTV3:n uutisen täältä ja Independentin uutisen täältä. Artikkeliin liittyy myös video, josta voi omin silmin todistaa tätä järjen jättiläisen avautumista.

Janusz Korwin-Mikke toteaa videolla naisista:
”He ovat heikompia, pienempiä ja vähemmän älykkäitä. Heidän täytyy tienata vähemmän. Se on selvä.”

Perusteluiksi herra tarjoaa aukottoman logiikan:
”Tiedättekö millä sijalla oli paras nainen teoreettisen fysiikan olympialaisissa Puolassa? Voin kertoa, paras nainen oli 800. sijalla. Tiedättekö montako naista on sadan parhaan shakinpelaajan joukossa? Ei yhtään.”

Jumalauta. Kommenteista on kuulemma aloitettu tutkinta, mutta se ei tässä ole pointti. Kaikkien kärjistyneiden möläytysten ja paljon puhutun vihapuheen keskellä on helppo jatkaa eteenpäin ajatellen, että tässä on taas yksi kylähullu liikkeellä.

Nyt on kuitenkin kyseessä EU-parlamentaarikko. Tuolla miehellä hulluine ajatuksineen on huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa kuin esimerkiksi minulla. Eikä varmasti ole ajatuksineen yksin – ei edes vuonna 2017.

Tämän maailman tuskan, tai oikeastaan voisin nyt puhua raivosta, keskellä mietin kaikkia niitä, jotka voisivat ohjata tätä maailmaa parempaan suuntaan, mutta vaikenevat.

Pyydänkin siis, älkää jättäkö päätöksentekoa ja vaikuttamista vain tuollaisten vanhojen hölmöjen miesten käsiin. Ottakaa kantaa, väittäkää vastaan, pitäkää meteliä, tehkää.

Selina Kustula

On niin monta asiaa, joista haluaisin nyt kirjoittaa, mutta kaikkea ei pysty. Tiimimestarit-matkani* on jo yli puolen välin ja tämä viimeisin kerta oli aika ikimuistoinen.

Visiolla on ihmeellinen voima myös pienen mittakaavan tekemisessä. Aloitimme torstain tyypillisesti niin sanotulla check in -kierroksella, jossa kerroimme käytännön kokeiluistamme sekä vastasimme valmentajamme Pasin esittämään kysymykseen: ”Miten tästä kerrasta tehdään ikimuistoinen?”

Tuo yksinkertainen kysymys jäi varmasti jokaisen takaraivoon, koska koko kolmen päivän rutistuksen ajan autoimme toisiamme, jaoimme kokemuksemme ja tietomme, luotimme toisiimme ja nauroimme paljon.

Eikä se reissu ollut ikimuistoinen vain sen takia, että ympärilläni oli luottamusta, viisautta, lepoa ja iloa. Reissu muutti ajatteluani ja sai aikaan konkreettisia tekoja. Kiitos siitä.

En oikein tiedä, miten jäsentelisin asian helposti ja nopeasti ulkopuolisen ymmärrettäväksi, joten en edes yritä. Sanon kuitenkin, että oppiminen vie yleensä aikaa ja on aina hitaampaa kuin luulen. Tällä kertaa kuitenkin ajatteluni kiepautettiin aika nopeasti uuteen suuntaan.

Edessäni on toivottavasti muutosten kevät eikä pelkästään yritykseni parissa. Pikemminkin nimenomaan sen ulkopuolella. On aika tehdä muutoksia Selinaan ja kysellä vähän isompia kysymyksiä. Nyt otan vähän vähemmän valmentavan otteen itseni johtamiseen.

Hyvin mystistä tekstiä, mutta tämä onkin enemmän minua kuin sinua varten. Ehkä tästä saa selkoa paremmin kesään mennessä. Sikäli mikäli ajatustyöni tulee myös tänne blogiin tekstin muodossa näkyviin.

Selina Kustula

*Tiimimestarit on 1,5 vuoden valmennus, jossa syvennytään tiimioppimiseen ja valmentavaan johtamiseen. Matkan alkutunnelmia voit lukea täältä.

Onko innovointi kirosana?

Minulla on kysyttävää teiltä. Miksi innovointi sanana tuntuu suorastaan kirosanalta? Se aiheuttaa huokailua. ”Tunkekaa innovaatiota perseeseenne”, vai miten se menikään?

Tuntemani teekkarit puhuivat aikoinaan käsien heiluttelusta. Sen voin heidän näkökulmastaan vielä ymmärtää. Aiheesta opettaminen voi tuntua hömpältä verrattuna lujuuslaskelmiin. Sen sijaan tällaisen yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomin näkökulmasta on outoa, että innovointi aiheuttaa, no, huokailua.

Sana innovointi tuo mieleeni tilanteen, jossa valmistautumaton porukka silmät ristissä aamutuimaan laitetaan innovointimenetelmien kera keksimään hulluja, järjettömiä ideoita ilman rajoja. Pakon edessä, än-yy-tee-NYT. Innovointisession lopuksi on vihkoon kirjoitettu kasa ideoita, joihin ei koskaan palata. Mikä meni pieleen?

Mitä innovointi ja luovuus oikeastaan on?

Kuitenkin, kun mietin asiaa tarkemmin, työni on käytännössä suurimmalta osin innovointia. Tiimini kanssa pyrimme nimenomaan luomaan uutta, innovoimaan. Se vaatii paljon luovuutta ja sitä kautta inspiraation ja flown hallintaa. Luovuus on todella vaikeaa, jos on stressaantunut ja pitäisi saada asioita aikaiseksi, joten se vaatii myös johtajalta tekoja.

Jos päästän irti sanasta innovointi ja vaihdan paljon mukavempaan sanaan, luovuus, mitä tapahtuu? Jään miettimään, mitä luovuus tarkoittaa tai pikemminkin ei tarkoita. Mikä on luovuuden vastakohta? Kyselin tätä tutuiltani. Vastauksina tulivat mm. muuttumattomuus, rutiineissa pysyminen, muutosvastarinta, kopiointi, vanhassa pysyminen. Oletteko samaa mieltä? Tuleeko muita vaihtoehtoja mieleen?

Tutkitaanpa hieman asiaa

Otan nyt luettavakseni kaksi paljon kehuja saanutta kirjaa: Alf Rehnin Vaaralliset ideat ja Austin Kleaonin Steal Like an Artist. Saa ehdottomasti suositella muitakin ja samoin artikkeleita aiheeseen liittyen.

Mielessäni pyörii monia kysymyksiä. Miten luovuutta, uuden luomista, edesautetaan työyhteisössä? Miten voin vaikuttaa omaan luovuuteni? Tarvitseeko kaikkien yritysten edes innovoida mitään – olla luovia? Miten rutiinit ja rajat vaikuttavat luovuuteen? Mistä ihmiset oikeasti puhuvat, kun he puhuvat innovaatioista, innovoinnista, luovuudesta?

Mitä ajatuksia teille herää tästä kaikesta?

Vanha sammakkoherra istui joen rannalla ihmettelemässä iltaa. Skorpioni saapui hänen luokseen. Sammakko katseli skorpionia epäilevästä, sillä hän tiesi skorpionin olevan vaarallinen.

”Voisitko viedä minut joen toiselle puolelle?” skorpioni kysyi sammakolta. ”Matkustaisin selkäsi päällä.” Sammakko epäröi ja kertoi pelkäävänsä skorpionin pistävän häntä. Skorpioni kuitenkin lupasi olla pistämättä.

Niin he lähtivät yhdessä ylittämään jokea. Sammakko ui ja skorpioni istui hänen selkänsä päällä. Puolessa välissä matkaa skorpioni kuitenkin pisti sammakkoa. ”Miksi teit sen? Sinähän lupasit?” sammakko parkaisi. ”Nyt me hukumme molemmat.” Skorpioni kuitenkin kertoi, ettei hän voinut sille mitään. Pistäminen oli osa häntä – se oli hänellä luonteessaan.

Tuo vanha kansantarina viestii yksinkertaisuudessaan yhden ajatuksen pahuudesta: mikä on pohjimmiltaan pahaa, se ei muuksi muutu. En oikein tiedä, olenko samaa mieltä. Se on jotenkin helppo ratkaisu. Niin pahalle kuin hyvälle. Heittäytyä passiiviseksi toteajaksi. ”Näin se nyt vain on. Minkäs teet.”

ENG// the Scorpion and the Frog

Tommy Tabermann kirjoitti: ”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!”

Voi kuinka samaistunkaan tuohon. Harvemmin koen ikäkriisiä ja syntymäpäiviinkin suhtaudun aina innolla. On hienoa vanhentua. Joka vuosi on kasvanut ja kokenut – muuttunut. Nyt mietin tätä ihan ilman syntymäpäivääkin.

Huomaan vanhentumisen tuovan mukanaan jo varovaisuutta. Varoivaisuutta, jota en haluaisi kokea. En haluaisi olla pelokas. Liian harkitseva. En halua sensuroida liikaa sanomisiani ja asetella niitä kaikille sopivaksi.

Haluan olla vahvasti jotain mieltä. Ehdoton. Kertoa, miten asiat on ja miten kuuluu toimia. Pitää mustan mustana ja valkoisen valkoisena.

Mutta iän myötä. Mitä enemmän tiedän, mitä enemmän olen kokenut. Sitä vaikeampi on olla ehdoton. Naiivi ja rohkea. Ajattelematon.

Sitä alkaa miettiä niin paljon seurauksia ja eri näkökulmia. On paljon vähemmän ehdottomasti mitään mieltä. On vain ympäripyöreä möllykkä. Mitään sanomaton ja hajuton. Niin varovainen.

Selina Kustula